torstai 1. elokuuta 2013

Pallo-Elli

Pikku Balotelli on saapunut taas ilahduttamaan meidän arkeamme Jyväskylään <3 


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Elli lähtee kotiin

Ellin kaupunkiloma on tullut päätökseen kun tänään illalla matkaamme Vilppulaan. Kaupunkilomaksi se tosin näki yllättävän paljon eläimiä, ainakin lampaita, siilejä, oravia ja lintuja. Hämmentävää. Ja hurjan paljon puudeleita. Jyväskylässä niitä näyttäisi olevan keskimääräistä enemmän! Tuplasti hämmentävää.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Illan viileydessä

Onneksi nyt on jo viileämpää, sillä kotosalla alkoi olla tukalat oltavat ja ulkona pystyi liikkumaan vain varhain aamulla ja myöhään illalla. Eilen kävimme koirapuistossa ja taas jouduttiin olemaan yksin. 




maanantai 3. kesäkuuta 2013

Utelias kurre

Naapurustossamme asuu orava/oravia jotka tykkäävät seurailla ohikulkijoita. Metsästäjä-Elli ei tosin ole kertaakaan huomannut kurrea vaikka se tulee joskus tosi lähelle. 

Orava olikin ainut seuramme sunnuntaina aamupäivällä. Valmistujaisten juhlinta oli ilmeisesti väsyttänyt ihmiset sillä saimme kävellä Ellin kanssa kaksin koko aamulenkin. Heiteltiin välillä palloa ja nautittiin auringosta B)






Kotona

Ihme että pupulla on vielä korvat päässä vaikka sillä on leikitty jo monta vuotta.


Koirapuistoilua

Lauantaina kävimme purkamassa energiaa koirapuistossa. Vaikka siellä ei ollutkaan leikkikavereita niin Elli juoksenteli innoissaan aitausta päästä päähän :) 







perjantai 31. toukokuuta 2013

Työkoneita

Juuri Kuokkalaan muuttaneena pari vuotta sitten lähdin kävelylle ja eksyin järveä kiertävälle hiekkatielle. Paikka jäi mieleeni, mutta jostain syystä palasin sinne vasta vähän aikaa sitten uudelleen. Pitäisi ottaa oikein pyörä alle ja katsoa kuinka pitkälle tie vie! 

Olemme käyneet nyt kaksi kertaa tällä viikolla Ellin kanssa pyörähtämässä polulla ja järven rannalla. Yksi reitti sinne kulkee työmaan läpi ja työkoneiden oudot äänet ovat hyvää harjoittelua pikkukoiralle :) Aluksi Elli oli hieman hämmentynyt, mutta seuraavalla kerralla se ei edes huomannut ympärillä olevaa hälinää. 




Viilentymässä