torstai 8. elokuuta 2013

märät mätsääjät

Pyörähdimme eilen Ellin kanssa mätsärissä. Paikalla oli tosi paljon villiksiä, muun muassa suloinen Rico-pentu.
Sade alkoi tietysti heti kun astuimme autosta ulos ja kastuimme täysin. Onneksi oli lämmin ilta. Elli sai sinisen nauhan muttei sijoittunut. Pikku-Rico taas sai vihreän nauhan ja oli kolmas :)



sunnuntai 4. elokuuta 2013

perjantai 2. elokuuta 2013

Sorsia ja helikoptereita

Eilinen sateinen lenkki sisälsi kaksi jännittävää juttua:
Sorsakoira

Kopterelli
Elli tykkää ihmetellä sorsien menoa. Se ei hauku eikä intoile niiden perään mutta tykkää katsella. Ja linnutkin ovat niin tottuneita monenlaisiin kulkijoihin ettei niitä häiritse yhtään vaikka koira olisi kuinka lähellä niitä.

Parhaillaan meneillä olevat rallit ovat tuoneet meidän "takapihalle" helikopteriparkin. Liikenne on siinä melkoinen ja on kivaa seurata kopterien lentoa ihan talon vierestä. Muutenkin kaupunki on taas herännyt eloon kun rallikansa on vallannut kadut.

torstai 1. elokuuta 2013

Pallo-Elli

Pikku Balotelli on saapunut taas ilahduttamaan meidän arkeamme Jyväskylään <3 


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Elli lähtee kotiin

Ellin kaupunkiloma on tullut päätökseen kun tänään illalla matkaamme Vilppulaan. Kaupunkilomaksi se tosin näki yllättävän paljon eläimiä, ainakin lampaita, siilejä, oravia ja lintuja. Hämmentävää. Ja hurjan paljon puudeleita. Jyväskylässä niitä näyttäisi olevan keskimääräistä enemmän! Tuplasti hämmentävää.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Illan viileydessä

Onneksi nyt on jo viileämpää, sillä kotosalla alkoi olla tukalat oltavat ja ulkona pystyi liikkumaan vain varhain aamulla ja myöhään illalla. Eilen kävimme koirapuistossa ja taas jouduttiin olemaan yksin. 




maanantai 3. kesäkuuta 2013

Utelias kurre

Naapurustossamme asuu orava/oravia jotka tykkäävät seurailla ohikulkijoita. Metsästäjä-Elli ei tosin ole kertaakaan huomannut kurrea vaikka se tulee joskus tosi lähelle. 

Orava olikin ainut seuramme sunnuntaina aamupäivällä. Valmistujaisten juhlinta oli ilmeisesti väsyttänyt ihmiset sillä saimme kävellä Ellin kanssa kaksin koko aamulenkin. Heiteltiin välillä palloa ja nautittiin auringosta B)






Kotona

Ihme että pupulla on vielä korvat päässä vaikka sillä on leikitty jo monta vuotta.


Koirapuistoilua

Lauantaina kävimme purkamassa energiaa koirapuistossa. Vaikka siellä ei ollutkaan leikkikavereita niin Elli juoksenteli innoissaan aitausta päästä päähän :) 







perjantai 31. toukokuuta 2013

Työkoneita

Juuri Kuokkalaan muuttaneena pari vuotta sitten lähdin kävelylle ja eksyin järveä kiertävälle hiekkatielle. Paikka jäi mieleeni, mutta jostain syystä palasin sinne vasta vähän aikaa sitten uudelleen. Pitäisi ottaa oikein pyörä alle ja katsoa kuinka pitkälle tie vie! 

Olemme käyneet nyt kaksi kertaa tällä viikolla Ellin kanssa pyörähtämässä polulla ja järven rannalla. Yksi reitti sinne kulkee työmaan läpi ja työkoneiden oudot äänet ovat hyvää harjoittelua pikkukoiralle :) Aluksi Elli oli hieman hämmentynyt, mutta seuraavalla kerralla se ei edes huomannut ympärillä olevaa hälinää. 




Viilentymässä

Elli kukkien keskellä

Elli tuli Jyväskylään vierailulle viime sunnuntaina, mutta kuulumisia pääsen laittamaan vasta nyt, sillä koneeni on ollut rikki. 
Viime päivinä aurinko on hellinyt ja Kuokkala on hurmannut väriloistollaan. Välillä vähän ankea asuinalueemme onkin kesällä oikea paratiisi. 





Kuvat Aleksi Suoranta

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Aurinko paistaa

...ja ulkona on kylmä. Auringon lämmössä paistatteleva lämpömittari on tosin ihan eri mieltä.