keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Oulu KV 2011: lauantai

Lauantaina sää oli kamala. Vettä satoi lähes tauotta ja ravirata muuttui hiekkavelliksi. Eban kehän aikaan sade hieman taukosi ja Ebba esiintyikin hyvin. Villakoirilla tuomarina oli  Alankomaalainen Jo Schepers. Eban arvostelu:

2 years. Lovely type. Good size. Very nice proportions. Very nice face with good under jaw. Good earset. Beautiful pigmentation. Very good angulations front & behind. Straight legs. Compact feet. Lovely coat & color. Moves good, shows good. Good temperament.
 
AVO ERI, AVK1, SA, PN3, CACIB

Paras narttu kehässä ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuivat junioriluokan nartut, joten CACIB siirtyi Eballe :)

 Viime hetken siistimistä



 Ebba PN3

 Kun oli Tildan vuoro esiintyä, sade oli jo melko voimakasta ja maa oli lätäköillä. Oli kiva, että pöytä siirrettiin tuomarin teltan sisälle ja kaikki saivat pitää koiriansa sylissä sateenvarjon alla omaan esiintymisvuoroon asti. Tämä ei kylläkään auttanut Tildaa, jonka turkki oli jo läpeensä kostunut ja kiharoilla. Sekä äitiä (esitti Tildan) että Tildaa palelti, eikä liikkuminen ollut parasta mahdollista lätäköiden keskellä. Tilda sai kuitenkin ihan hyvän arvostelun:

17 months. Nice black bitch with a lovely head. Dark eyes. Good teeth. Very nice pigmentation. Could have better neck. Good topline. Lovely coat structure. Straight legs. Good feet. Movement behind & front must improve. Don't like to show in the water.

JUN EH


 

 Lauantain palkinnot ja väsynyt Ebba


Hotellilla oli ihanaa päästä lämpimään suihkuun ja vaihtaa kuivat vaatteet päälle. Tildakin pääsi pesulle ja oli taas edustuskunnossa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti